Joonas Tokee ajoi vaiherikkaan kilpailun viikonloppuna Mikkelissä, kun perinteisessä Vaakuna-rallissa oli jaossa kauden toiset SM-pisteet. Nuorukaisen vauhti riitti palkintosijasta taisteluun, mutta lopun rengasrikko pudotti sijoituksen yhdeksänneksi.
Kilpailun alku muodostui hankalaksi, kun Oriveden Seudun UA:n kuskin valmistautuminen koki suuren kolauksen juuri kisan kynnyksellä:
– Moottoriin tuli vikaa torstain ennakkotesteissä. Siinä oli ohjelmaa, että löysimme uuden koneen. Racingpalvelun mekaanikkojen ansiosta saimme auton kuntoon ja pääsimme ylipäätään ralliin mukaan, Joonas Tokee huokaili.
– Puutteellinen valmistautuminen näkyi myös ensimmäisen pätkän ajamisessa ja ykköspätkä meni täysin penkin alle. Sen jälkeen tsemppasin itseni paljon paremmin ja ajosuoritus kohentui selvästi.
Tokee ja kartanlukija Jani Salo kirjasivat toiselle erikoiskokeella luokkansa kolmanneksi parhaan ajan, joka nosti Peugeot 208:lla kilpailevan kaksikon neljänneksi SM3-luokassa.
Sitä sijaa he pitivät hallussaan lähes loppuun saakka, kunnes rengasrikko maksoi useamman sijan.
– Rallin edetessä ajoimme tasaisesti ilman suurempia tilanteita. Olin tyytyväinen pätkäaikoihin siihen nähden, ettei ennakkotreeniä ollut juuri kertynyt.
– Viimeisellä pätkällä epäonni iski ja EK:n alussa meille tuli rengasrikko. Jouduimme pysähtymään ja vaihtamaan renkaan pätkällä
– Laji näytti taas nurjan puolensa, mutta Joensuun SM-ralliin lähdemme entistä vahvempina. Toivottavasti onnistumme siellä tekemään puhtaan suorituksen, Joonas Tokee päätti.
Ralli SM -sarja jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua, 8. maaliskuuta Joensuussa, joka on samalla talvikauden päätöskilpailu.
Teksti ja kuva: Jarno Saari