Joonas Tokee päätti viikonloppuna talven SM-rallikauden hyvään suoritukseen Joensuun Itärallissa, kun nuorukainen kamppaili SM3-luokan kärkiryhmässä viidenneksi.
19-vuotias Oriveden Seudun UA:n kuljettaja ajoi kilpailun kahdeksan erikoiskokeen reitin tasaisesti ollen tiivisvauhtisessa luokassa sijoilla 4-5.
Lopulta ero voittoon ajaneeseen, hallitsevaan Suomen mestariin Joonas Lindroosiin oli 29,4 sekuntia.
– Ero kärkeen oli suhteellisen pieni. Ralli sujui osittain tavoitteiden mukaisesti, mutta osittain taas ei. Alku lähdettiin ajamaan liian rauhallisesti ja siinä menetettiin liikaa aikaa. Ensimmäiset EK:t eivät sopineet myöskään autolle kovin hyvin ja kärsimme liukastelusta lumipöperössä, Joonas Tokee summasi.
– Huoltotauon jälkeisille pätkille sitten lisäsin yritystä reilusti ja oma ajaminen alkoi taas löytyä. Olin kohtalaisen tyytyväinen yksittäisiin pätkäaikoihin, vaikka saavutettu lopputulos ei aivan tyydytä. Luokan toiseen sijaan jäi matkaa vain 9,4 sekuntia.
– Keli oli todella vaikea ja yllättävä koko rallin ajan. Haastavista olosuhteista huolimatta oli kiva huomata, että vauhti riittää kärkiryhmään, kunhan oma yritys ja luottamus ovat kohdillaan.
Tokee ja kartanlukija Jani Salo onnistuivat talvikauden kolmessa osakilpailussa näyttämään vauhtinsa uuden Peugeot 208:n ohjaamossa. Muutamista ongelmista huolimatta kaikista osakisoista saaliina oli tukku SM-pisteitä.
– Talvikausi on näyttänyt mitä ralli voi parhaimmillaan ja huonoimmillaan olla. Epäonneakin on riittänyt, mutta se on toisaalta kasvattanut. Uuteen autoon ja yleiseen luokkaan siirtyminen on ollut suuri haaste, kuljettajalupaus myönsi.
– Olen nauttinut enemmän tässä luokassa ja uudella kalustolla ajamisesta tiukan kilpailun takia. On kyllä hienoa ajaa ja taistella oikeasti sekunneista.
– Kesäkaudelle lähetään ehdottomasti ajamaan hyviä suorituksia ja tavoite on ainoastaan olla kärkikahinoissa mukana, Tokee päätti.
Joonas Tokee jää odottamaan kesäkauden kilpailuja SM-pistetaulukon kahdeksannella sijalla. SM-kausi jatkuu Lapualla, Pohjanmaa-rallin merkeissä 14. kesäkuuta.
Teksti ja kuva: Jarno Saari