Ensi lauantaina ajetaan kesäkauden ensimmäinen junioreiden SM-rallisarjan eli RSJM-sarjan osakilpailu Joutsassa. Sitä ennen Joonas Tokee suoritti hyvän lämmittelyn ja ajoi treenikisan viime lauantaina Black Rocket -rallin merkeissä.
Jo kyseistä rallia ennen 18-vuotias kuljettaja osallistui AKK:n Driver Academyn nuotti- ja ajoleirille.
– Sain alle paljon kovavauhtista ajoa ja kokeilimme kesäkauden sorarenkaita. Luottavaisin mielin pystyin siis lähtemään kesän ensimmäiseen sorakisaan, Joonas Tokee totesi.
Tokeen tuloksena kilpailusta oli luokan toinen sija 4,5 sekuntia voittajaa hitaampana.
– Haimme varmaa suoritusta ja siinä onnistuimme. Kilpailussa kuitenkin kärsimme hieman auton vajavaisesta tehosta. Tämän tiedostaen emme turhaa pinnistelleet, vaan haimme sitäkin paremmin tuntumaa sora-alustaan.
– Kokonaistuloksissa olisimme olleet Trophy -autojen kärjessä. Hyvät fiilikset jäivät onnistuneesta kisasta, ja tämä on nyt hyvä pohja hakea menestystä ensi viikonloppuna.
– Nyt huollamme auton valmiiksi ja tavoittelemme samaa tulosta, luokkavoittoa, johon talvikausi osaltani RSJM-sarjassa päättyi, Joonas päätti.
Teksti: Jarno Saari
Kuva: Seppo Kantola/Pro Fotoklubi