Talvikauden päätöskilpailu Ralli SM -sarjan osalta koittaa tänä viikonloppuna Seinäjoen ympäristön vähälumisilla teillä. Joonas Tokee lähtee edelleen parantamaan omaa suoritustasoaan ja tavoittelemaan luokkavoittoa tiivisvauhtisesta SM3-luokasta.
Oriveden Seudun UA:ta edustava Tokee ja kartanlukija Jani Salo ovat osoittaneet kuuluvansa luokan kärkeen, mutta ensimmäinen voitto on vielä saavuttamatta.
Peugeot 208 R2 -mallilla kilpaileva kaksikko on yltänyt pohja-aikoihin molemmissa alkukauden osakilpailuissa ja he ovat SM-pistetaulukossa kolmantena.
Kausi alkoi Tunturirallissa kakkossijalla, mutta kauden toisen eli Mikkelin osakilpailun lopputulosta heikensi alkupätkillä sattunut ulosajo.
AKK Driver Academy Rally -valmennusryhmään kuuluva 20-vuotias Tokee kertoo valmistautuneensa nuotitusharjoituksien avulla tulevaan koitokseen.
-Leuto keli antaa taas oman mausteen kisaan. Tiestö on tietenkin kaikille sama, joten täytyy vaan keskittyä siihen, kuinka omalla tekemisellä voi vähentää kelin haittatekijöitä, nuorukainen järkeilee.
-Uskon, että kaikesta huolimatta kärkikamppailu tulee olemaan kovaa. Oma suorittaminen täytyy olla hyvää ja virheetöntä, jos meinaa taistella voitosta. Siihen ehdottomasti tähdätään ja nyt vain voitto kelpaa.
-Vaikka ajotreeniä ei ole nyt ajettu, niin silti rennoin mielin voi lähteä kilpailemaan. Hyvä rutiini on vielä tallella edellisestä kisasta, joka ajettiin toissaviikolla, Tokee päättää.
SM Pohjanmaa-ralli starttaa perjantaina 6.3. kello 20.00 Seinäjoella, jolloin illan pimeydessä ajetaan kaksi erikoiskoetta. Lauantaina kisa jatkuu kello 10.00 ja yhteensä kuuden EK:n jälkeen maaliin saavutaan kello 1800 jälkeen.
Teksti ja kuva: Jarno Saari