Peugeot-kuljettaja Joonas Tokee on yksi niistä kolmesta nuoresta
rallikuljettajasta, jotka syyskauden kahdessa viimeisessä osakilpailussa
kamppailevat tiiviisti SM-tittelistä. Tokee ja kartanlukija Jani Salo
ovat SM3-luokan pistetaulukossa toisena.
Tulevana viikonvaihteena on odotettavissa tasainen kärkikamppailu, kun
kaksipäiväinen Turun SM-ralli ajetaan perjantaina ja lauantaina.
20-vuotias Oriveden Seudun UA:n kuljettaja on tehnyt paljon töitä
SM-sarjan kesätauon aikana.
– Edellisestä osakilpailusta on vierähtänyt jo reilut 10 viikkoa, mutta
tänä aikana olemme tehneet ajotreenejä ja nuotitusharjoituksia. Elokuun
alussa ajoin testikilpailun Lahdessa, josta saavutettiin luokkavoitto.
Siellä saimme reilun määrän kilometrejä nuotista ajamisesta. Sen jälkeen
olemme panostaneet paljon ajotreeneihin, joka kompensoi kesän
sarjataukoa, Joonas Tokee kertoili.
– Turkuun lähdetään todella hyvällä ja luottavaisella fiiliksellä.
Kilpailu tulee varmasti olemaan haastava, ja eroja mahdollisesti saadaan
jo illan pimeydessä ajettavilla erikoiskokeilla. Niinpä on oltava
erittäin hyvin hereillä heti kilpailun alusta lähtien.
– Tästä rallista ei tyydytä mikään muu kuin oman luokan voitto. Uskon
sen olevan mahdollista, jos kaikki palaset vain loksahtavat kohdalleen.
Tällä hetkellä oma itsevarmuus tekemiseen on noussut hurjasti ja rentous
tekemisessä on parantunut. Nämä mielestäni edesauttavat tavoitteen
saavuttamista, Tokee summasi.
SM3-luokan SM-pisteet 4/6 osakilpailun jälkeen:
1. Jari Huttunen 72,5
2. Joonas Tokee 62,0
3. Jaro Kinnunen 60,5
4. Ville-Markus Marttinen 54,0
5. Joni Viitala 36,0
Teksti ja kuva: Jarno Saari