Ralli SM -sarjan talvikauden päätöskilpailun maalipaikalla Seinäjoella nähtiin tyytyväinen kaksikko SM3-luokan voittajakorokkeella, kun Joonas Tokee ja kartanlukija Jani Salo saavuttivat ensimmäiset voittonsa SM-tasolta.
Orivedellä asuva 20-vuotias Tokee ajaa vasta toista kauttaan kotimaisella kärkitasolla, mutta vastaavasti Alavudelta kotoisin oleva kokenut kartturi Salo on ehtinyt kiertää kotimaisia rallikisoja jo noin 20 vuoden ajan.
Peugeot 208 R2-autolla kisaavan kaksikon luokkavoitto lohkesi lopulta selvästi, sillä toiseksi luokassa ajanut Taisko Lario jäi 34,6 sekuntia ja kolmanneksi ehtinyt Ville-Markus Marttinen 48,4 sekuntia.
-Kilpailumme alkoi hieman tahmeasti perjantai-illan pimeydessä. Ajollisesti en ollut tyytyväinen, ja jäimme kahden EK:n aikana kärjestä vajaat 10 sekuntia. Sitten heti lauantaiaamuna sain paikattua tilannetta hyvällä pohja-ajalla, totesi neljänneltä sijalta luokan kärkeen kivunnut Tokee.
-Siinä vaiheessa meillä oli jo hyvä johtoasema, kun pari kovaa kilpakumppania koki teknisiä ongelmia. Sen jälkeen pehmeät ja sohjoiset tieolosuhteet tarjosivat haasteita, joten loppupätkillä täytyi olla tosi tarkkana.
– Aika jännät paikat oli kisan loppuun saakka. Tyytyväinen täytyy olla suoritukseen, kun tavoitteena ollut voitto saavutettiin. Oli makea juttu voittaa täällä kartanlukijani kotikisassa, kun lauantain erikoiskokeet kiertelivät aivan hänen kotikonnuillaan, Tokee iloitsi.
Tokee ja Salo nousivat luokkansa pistetaulukossa toiseksi ja vain 2,5 pisteen päähän kärjestä.
SM3-luokan pistetilanne 3/6 rallin jälkeen:
1. Jaro Kinnunen 60,5
2. Joonas Tokee 58,0
3. Jari Huttunen 47,5
4. Ville-Markus Marttinen 42,0
5. Jaakko Lavio 30,0
Teksti ja kuva: Jarno Saari