Joonas Tokee on yksi niistä kolmesta nuoresta rallikuljettajasta, jotka
kisaavat Tampereen Pirelli Rallissa tiiviisti SM3-luokan Suomen
mestaruudesta. Tokee ja kartanlukija Jani Salo ovat nyt pistetaulukossa
toisena ennen perjantaina käynnistyvää sarjan päätöskilpailua.
Oriveden Seudun UA:n kuljettaja aloitti kautensa hienosti
palkintopallilta Arctic Lapland Rallin kakkossijan myötä.
Sen jälkeen Tokee on ajanut Peugeot 208 R2 -ralliautolla kaksi
osakilpailuvoittoa: Pohjanmaa-rallista talvikauden päätteeksi sekä juuri
edellisestä, Turussa ajetusta osakilpailusta.
Tuoreimman luokkavoiton myötä Tokee kavensi piste-eron Jari Huttuseen
vain 3,5 pisteeseen, joten Tokeen täytyy ensisijaisesti lähteä siitä,
että sijoittuu sarjajohtajan edelle päätöskisassa.
– Pirelli Rallissa on kovat panokset, kun siellä ratkaistaan SM-titteli.
Lähdetään kisaan hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä. Tarkoitus on
näyttää kaikki osaaminen, mikä on uralla hankittu, Joonas Tokee ennakoi.
– Yritän tehdä perusvarmaa suorittamista ilman yliyrittämistä. Olen
huomannut, että paras suoritus tulee täysin omalla ajolla, ja siihen
nytkin pyritään.
– Paineita en niinkään kasaa itselleni. Otan kisan siinä missä muutkin
rallit. Tietenkin hiukan jännittää kilpailun alla, mutta se kuuluu lajin
luonteeseen, Joonas päätti.
SM3-luokan SM-pisteet 5/6 osakilpailun jälkeen:
1. Jari Huttunen 90,5
2. Joonas Tokee 87,0
3. Jaro Kinnunen 72,5
4. Ville-Markus Marttinen 54,0
5. Joni Viitala 46,0
Teksti ja kuva: Jarno Saari